Todellakin, kirveelle olisi töitä. Koska kuitenkaan kirvestä eikä kirveenkäyttäjää ollut tänään saatavilla, sain yllättävän hyvää jälkeä aikaiseksi oheisella vempaimella. En olisi uskonut saavani muutamassa minuutissa kaadetuksi orapihlaja-aitaan kasvaneet vaahterat hetken raivoamisella.
Kyseessä lienee käsittääkseni ei minkään merkkinen halpisvekotin, jonka sosialisoin isältäni. Paksuimmat rungot olivat lähes kymmensenttisiä halkaisijaltaan ja pituutta useamman metrin, joten tosi rumasti ne aidasta törröttivät. Vaan eivät enää, pientä viilausta sain siis aikaiseksi.
Metsurin hommien lisäksi nauratin ohikulkijoita ja toimin matkaoppaana. Pihamaalla törmää usein sammakoihin, ovat vaan niin vikkeliä ettei niistä ole linssiluteiksi. Ja siinä se hauskuus onkin: joka kerran tavatessani kyseisen lajin edustajan hyppään ilmaan ja kiljaisen, kovaa. Tämän ensitutustumisen jälkeen vaihdamme hetimiten muutaman ystävällisen sanan, sillä toivotan jokaisen kotilonsyöjän riemulla tonttimaalle tervetulleeksi.
Matkaoppaana toimin naapurimaan nuorille, jotka kävellen etsivät reittiä Keisarinmajalle. Tehtävä oli helppo: sen kun jatkatte tietä pitkin suoraan eteenpäin. Näillä ohjeilla ei voi eksyä, joten omalta osaltani kannoin korteni kekoon alueen matkailun edistämiseksi.
Ja kun yhdellä työmaalla sain jotain aikaiseksi, hieno sää kutsui saareen omenapuun istutukseen.