Eräänä talvi-iltana olohuoneen sohvalla:
"Ai niin, tilasin muuten tänään kasvihuoneen. Sellaisen 10-metrisen", Gitta totesi aivan ohimennen. "Tää on ollut mun pitkäaikainen haave!"
Nielaisin ja yritin pitää ilmeeni peruslukemilla. "Vai niin", vastasin varovasti. "Millaisen tilasit?"
Gitta selitti innoissaan, kuinka kyseessä oli laadukas ja kevytrakenteinen malli. Hänen visiossaan rakennelma pitäisi saada pystyyn heti huhtikuussa, jotta se olisi käytössä viimeistään toukokuun alussa.
En ihan saanut hänen visiostaan kiinni. Sen sijaan näin mielessäni tuhannen osan metallipalapelin, epäselvät kasausohjeet ja hirveän työmäärän. Päätin vetää rajani siihen paikkaan ja kysyin suoraan, miten hän oli ajatellut pystytyksen tarkalleen ottaen tapahtuvan. Minulla ei todellakaan olisi aikaa moiseen urakkaan juuri nyt – eikä rehellisesti sanottuna kyllä oikein intoakaan.
Gitan silmät kuitenkin vain loistivat silkkaa päättäväisyyttä. "Älä huoli", hän vakuutti. "Tää on nyt mun projekti. Mä hoidan tämän."
Ja niin hän hoiti. Monien vaiheiden jälkeen kasvihuone valmistui ja siitä tuli parempi kuin osasin kuvitella.
Sivuprojektina vanhojen marjapensaiden paikalle syntyi kasvimaan pohja. En ole juurikaan kiinnostunut puutarhanhoidosta. Olen kuitenkin toisinaan toivonut, että saisin oman kasvimaan. Jokaisen tosimiehen on metsästettävä perheelle ruoka pöytään. Suunnitelmissani onkin kasvattaa tänä vuonna perunoita, porkkanoita, retiisejä, herneitä, salaattia ja sipulia.