Toisen asunnon purkutyöt aloitettiin keittiöstä ja Tori.fi-palvelu osoitti taas voimansa. Annoimme keittiön kaapin rungot, työtasot ja kaappien ovet ensimmäiselle ilmoittautuneelle purkupalkalla. Yhteydenottoja tuli jälleen useita ja kalusteet saatiin kierrätettyä nopeasti. Myös polttokelpoiset puut odottavat noutajaansa. Vanhat tapettikerrokset ovat seinässä kiinni todella lujasti eivätkä suostu irtoamaan. Ostimme koemielessä Casco Wall Removeria, joka on veteen sekoitettava aine tapettien poiston helpottamiseksi. Raporttimme tuotteen toimivuudesta on luvassa tulevissa tilannepäivityksissä.
lauantai 23. maaliskuuta 2019
Rauhallista purkamista
Tämä on harvinainen projekti siinä mielessä että meillä ei ole aikataulua eikä meillä ole kiire. Meillä on hyvä tukiverkosto apunamme, joiden kanssa purkutyö etenee joustavasti. Saimme ensimmäisen alakerran asunnon purettua lukuunottamatta kylpyhuonetta, joka uusittu 2000-luvun vaihteen tienoilla. Mikäli päätämme tehdä täydellisen putkiremontin, saa kylpyhuonekin kyytiä.
Toisen asunnon purkutyöt aloitettiin keittiöstä ja Tori.fi-palvelu osoitti taas voimansa. Annoimme keittiön kaapin rungot, työtasot ja kaappien ovet ensimmäiselle ilmoittautuneelle purkupalkalla. Yhteydenottoja tuli jälleen useita ja kalusteet saatiin kierrätettyä nopeasti. Myös polttokelpoiset puut odottavat noutajaansa. Vanhat tapettikerrokset ovat seinässä kiinni todella lujasti eivätkä suostu irtoamaan. Ostimme koemielessä Casco Wall Removeria, joka on veteen sekoitettava aine tapettien poiston helpottamiseksi. Raporttimme tuotteen toimivuudesta on luvassa tulevissa tilannepäivityksissä.
Toisen asunnon purkutyöt aloitettiin keittiöstä ja Tori.fi-palvelu osoitti taas voimansa. Annoimme keittiön kaapin rungot, työtasot ja kaappien ovet ensimmäiselle ilmoittautuneelle purkupalkalla. Yhteydenottoja tuli jälleen useita ja kalusteet saatiin kierrätettyä nopeasti. Myös polttokelpoiset puut odottavat noutajaansa. Vanhat tapettikerrokset ovat seinässä kiinni todella lujasti eivätkä suostu irtoamaan. Ostimme koemielessä Casco Wall Removeria, joka on veteen sekoitettava aine tapettien poiston helpottamiseksi. Raporttimme tuotteen toimivuudesta on luvassa tulevissa tilannepäivityksissä.
sunnuntai 10. maaliskuuta 2019
"Älä sössi jos homma toimii!"
Putkiremontti vai ei? Mitä pitäisi purkaa ja mitä uudistaa niin, ettei homma lähde ns. lapasesta?
Kun lattia oli suurtehoimuroinnin tuloksena puhdistettu, pyysin paikalle putkimiehen toteamaan putkien kunnon. Mikäli haluaisimme puhkaista kulkukäytävän kahden alakerran huoneiston välille, joutuisi putkilinjoja katkaisemaan ja tulppaamaan. Tämä vaatisi toisen asunnon WC:n purkamisen, eli käytännössä WC-kalusteiden ja lämmitysputkien poistamista ennen kuin väliseiniä voitaisiin kaataa.
Lämmityskausi on kuumimmillaan ja lämmitysputket ovat täynnä lämmintä vettä. Putkilinjojen katkaisu ei olisi ihan helppo juttu keskellä talvea. Lämmityskierto pitäisi katkaista vähintään vuorokauden ajaksi koko talosta, koska putket olisi saatava jäähdytettyä. Tämän jälkeen katkaistava osa lämmitysputkista jäädytettäisiin ja tulpattaisiin. Tämä operaatio tehtäisiin vain siksi, että saisimme rakennettua kulkukäytävän purkutyön helpottamiseksi.
"Älä sössi jos homma toimii". Pitäisikö sittenkin odottaa lämmityskauden loppuun? Jos aikoisimme uudistaa lämmitysputkiston, kannattaisi koko operaatio toteuttaa lämmityskauden päätyttyä. Olemassa oleva lämmitysputkisto on paksua rautaputkea ja päällisin päin erittäin hyvässä kunnossa. Miksi ei vain eristäisi putkia ja jättäisi niitä toimimaan? Voi hyvinkin olla, että niillä on elinaikaa vielä 20-30 vuotta. Uudet putket voisi tulevaisuudessa vetää helposti välikaton kautta ja pintavetona pattereille. Käyttövesiputket? Viemärit? Jottei homma lähde heti alkuun lapasesta, päätettiin jatkaa purkutöitä niin että jätetään toistaiseksi purkamatta asiat mitkä toimii.
Asbestipurku
Lämmitysputkien ympäriltä löytyi kasa asbestia. Asbestikartoittaja kävi aiemmin toteamassa valkoisen eristeen vaarattomaksi, mutta puru-ja olkieristeiden alla olevien putkien päällä odotti ikävä yllätys. Toki on ollut odotettavissa, että jossain vaiheessa asbestia tai muita ikäviä löytyisi. Jotta purkutöitä voitiin jatkaa, piti asbesti poistaa ammattilaisten toimesta.

tiistai 5. maaliskuuta 2019
Likaisia hommia
Aloitimme purkutyöt poistamalla lattiarakenteet: laminaatit, muovimatot, lastulevyt sekä lautalattian. Tarjosimme puujätteitä Tori.fi:n annetaan palstalla hakupalkalla polttopuiksi. Yhteydenottoja tuli heti useita ja kaikki puut katosivat pihalta samaisena iltana. Säästimme useamman kaatopaikkakeikan ja joku sai ison lastin kuivia puita poltettavaksi.
Lattian alta paljastui mielenkiintoinen eristelajitelma. Alkuperäisen betonilattian päälle oli levitetty kerros n. 10 cm paksuisia sementillä päällystettyjä puukuitulevyjä. Emme tiedä levyjen oikeaa nimeä, mutta vastaavia on kuulemma käytetty eristeenä seinissä ja lattioissa 40-50-luvuilla. Ehkä aikaisemminkin. Näiden päällä oli kerros olkilevyjä ja päällimmäisenä paksulti sahanpurua. Eristeiden seasta paljastui käyttövesi- ja lämmitysputket. Paksut rautaiset lämmitysputket oli vuorattu epämääräisellä vaalealla eristevillalla, joka oli edellisten vuosikymmenien aikana irronnut putkien päältä lähes kokonaan. Pysäytimme purkutyöt välittömästi, koska epäilimme villan sisältävän asbestia. Paikallisen asbestipurkuliikkeen asiantuntija totesi eristeen vaarattomaksi. Purkutyön helpottamiseksi hän suositteli suurtehoimurin tilaamista paikalle. Näin teimme.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)