tiistai 5. maaliskuuta 2013

Vedeneristysjärjestelmään tutustuminen

Tämän päivän agendana oli projektimökin ulkoverhouslautojen maalaaminen Ekamin hallissa. En päässyt maalauksessa kuin alkuun, kun hallissa käynnistyi Ardexin vedeneristysjärjestelmän koulutus alan ammattilaisille. Päätin pestä pensselin ja osallistua vaivihkaa koulutukseen. Ja kannattihan se.

Vedeneristysjärjestelmiä on vaikka minkälaisia ja siksi niihin tutustuminen on tuntunut vaikealta. Rakennusalan messut ovat yleensä hyvä paikka tutustua eri tuotteisiin ja menetelmiin, mutta nyt sellainen järjestettiin kuin kutsusta vieressäni.

Ardexin työnäytökset antoivat uutta perspektiiviä miten asioita voidaan tehdä eri tuotteilla. Vaikkakaan joidenkin Ardex-tuotteiden kanssa työskentely ei ole helpoimmasta päästä. Jos kylpyhuoneen lattiakaatojen tekemisen työstöaika Ardexin laastilla on puolituntia, ei tuote sovi minulle - vaikka hyvä tuote varmasti onkin. Minulla menee se aika pelkästään ihmettelyyn.



Alan ammattilaisille järjestetyt tuotekoulutukset ovat ennen kaikkea myyntiä ja markkinointia. Mutta jos kouluttajana toimii alan huippuasiantuntija, kuten tänään, oppii niistä paljon.