Haimme viime syksyllä Kaakkois-Suomen Ely-keskukselta rakennusperinnön hoitoon tarkoitettua avustusta. Tukea haettiin useisiin entisöimistoimenpiteisiin, joita olivat mm. kuntokartoitus, ulkopuolen rappaus, vesikaton kunnostaminen, ikkunoiden ja ovien kunnostaminen, hormien kunnostaminen yms.
Saimme tänään päätöksen ja Ely-keskus myönsi avustusta kulttuurihistoriallisesti arvokkaan asuinrakennuksen kuntoarvion teettämiseen. Myönnetty avustuksen määrä oli pieni, hakemamme avustus oli suurempi kuin myönnetyt avustukset Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan alueelle yhteensä. Tänä vuonna valtion budjetti rakennusperinnön hoitoon taisikin olla ennätyksellisen pieni.
Vaikka hakemuksen tekeminen liitteineen työllisti paljon meitä ja arkkitehtiämme, ei työ hukkaan mennyt. Tuloksena oli kattava arvio rakennuksen kunnosta ja välttämättömistä korjaustoimenpiteistä liittyen rakennusperinnön säilymiseen,.
Eli hyvä näin, pienistä puroistahan tuo viereinen Kymijokikin on kasvanut.