sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Kirveelle töitä
Todellakin, kirveelle olisi töitä. Koska kuitenkaan kirvestä eikä kirveenkäyttäjää ollut tänään saatavilla, sain yllättävän hyvää jälkeä aikaiseksi oheisella vempaimella. En olisi uskonut saavani muutamassa minuutissa kaadetuksi orapihlaja-aitaan kasvaneet vaahterat hetken raivoamisella.
Kyseessä lienee käsittääkseni ei minkään merkkinen halpisvekotin, jonka sosialisoin isältäni. Paksuimmat rungot olivat lähes kymmensenttisiä halkaisijaltaan ja pituutta useamman metrin, joten tosi rumasti ne aidasta törröttivät. Vaan eivät enää, pientä viilausta sain siis aikaiseksi.
Metsurin hommien lisäksi nauratin ohikulkijoita ja toimin matkaoppaana. Pihamaalla törmää usein sammakoihin, ovat vaan niin vikkeliä ettei niistä ole linssiluteiksi. Ja siinä se hauskuus onkin: joka kerran tavatessani kyseisen lajin edustajan hyppään ilmaan ja kiljaisen, kovaa. Tämän ensitutustumisen jälkeen vaihdamme hetimiten muutaman ystävällisen sanan, sillä toivotan jokaisen kotilonsyöjän riemulla tonttimaalle tervetulleeksi.
Matkaoppaana toimin naapurimaan nuorille, jotka kävellen etsivät reittiä Keisarinmajalle. Tehtävä oli helppo: sen kun jatkatte tietä pitkin suoraan eteenpäin. Näillä ohjeilla ei voi eksyä, joten omalta osaltani kannoin korteni kekoon alueen matkailun edistämiseksi.
Ja kun yhdellä työmaalla sain jotain aikaiseksi, hieno sää kutsui saareen omenapuun istutukseen.
lauantai 6. syyskuuta 2014
Syyspuuhia puutarhassa
Viikonlopun sää tuli kuin tilauksesta: lapion varressa vouhkaaminen on nautinto auringon lämmittäessä selkää. Ja sain vihdoin edistettyä asioita, jotka pitkään ovat olleet työlistalla, kuten joululahjaprojekti.
Sain lahjakortin Viherpeukaloon, josta jo alkukevään riemulla hankin pari päärynäpuuta. Mutta kuinkas ollakaan, hedelmätarha kun on jokseenkin vaiheessa, ei näille kahdelle meinannut löytyä sopivaa paikkaa. Yrittämisen puutetta ei kyllä ollut, pyörittelin niitä mukanani jokseenkin moneen kohtaan. Vaan niin kävi, että lykkäsin puut ruukkuineen vanhaan perunamaahan odottamaan lopullista paikkaansa, niitä kun ei ihan helposti juurruttuaan enää sitten siirretäkään.
Aikaa kului ja superkesä jatkui ja jatkui. Mikä sinänsä oli ihanaa, muttei suosinut puutarhuria (joka mieluummin oleili uimarannoilla) eikä taimia (vettä ei tullut moneen viikkoon ja äsken mainittu puutarhuri ei rantamenoiltaan malttanut taimia kastelemaan). Niinpä käväistessäni työmaalla jouduin loppukesästä toteamaan, että joululahjoista oli vain kuivuneet rungot jäljellä.
Annoin raadoille kuitenkin vielä mahdollisuuden ja iskin ne veteen. Ihmeekseni alkoi uusi viherrys ja nyt muutaman viikon vesikuurin jälkeen päätyivät puut vihdoinkin multaan juurtumaan. Tosin niiden sijoittumisessa on vieläkin toivomisen varaa, mutta nyt mennään tällä. Mitään kaunista katseltavaa nämä eivät kyllä vähään aikaan tarjoa, toivottavasti työ tekijäänsä (vaikkakin tällä kertaa laiskemmanpuoleista) kiittää.
Kun työmaalla pörrää työmiehiä ja työkoneita, keskeneräisyyttä on vaikea hallita. Niinpä pihatyöt joutuvat väistelemään kiireellisempien projektien tieltä. Mutta jotain edistystä kuitenkin. Viime vuonna istutetut syyshohdekukat ovat nimensä veroisia: vai voiko syyskukkaset kauniimmin auringossa hohtaa?

perjantai 5. syyskuuta 2014
Hormien kuvaus
Villa Sandeliuksen katolla on neljä piippua ja näissä yhteensä kolmetoista hormia. Kaksi hormistoa menee toiseen kerrokseen ja kaksi ulottuu alakertaan. Vanhojen kuvien perusteella rakennuksessa on ollut ainakin neljä tulisijaa. Toissa talvena viimeinenkin mustahormi poistui käytöstä kun kiinteistö siirtyi öljylämmityksestä kaukolämpöön. Osa hormeista toimii poistoilmakanavina. Osa ei ole käytössä. Mitkä niistä ovat missäkin tarkoituksessa, on mysteeri.
Avuksi mysteeriä ratkomaan pyysimme paikallisen hormisaneerauksiin keskittyneen yrityksen, joka kuvasi piiput siihen tarkoitetulla hormikameralla. Ihan 100% tarkkaa arviota emme kameroiden avulla saaneet, koska osassa hormeista pellit tai mutkat estivät kameran laskemisen piipun pohjalle asti. Kuvien perusteella hormit ovat hyvässä kunnossa. Pari piippua vaatii kuitenkin tiilien uudelleen muurausta. Mikäli hormit liitetään tulisijaan, pitää ne joko putkittaa tai pinnoittaa.
Jatkammekin mysteerin selvittelyä viimeistään, kun toisen kerroksen sisätyöt alkavat ja hormit kaivetaan seinien takaa esiin. Toiveena on, että yläkertaan saataisiin pari tulisijaa.
Katso myös:
>> Hormien kunto askarruttaa (11/2012)

torstai 4. syyskuuta 2014
Telinesekoilua
Kun on pari kesää rakennellut telineitä ja suorittanut projektien lomassa telinerakentamisen näyttötutkinnonkin, luulisi jo aika hyvin osaavansa telinetyöt. Mutta ei. Se tuli tänään todistettua. Eilisen päivän telineiden kasaus meni hukkaan, kun huomasimme laittaneemme epähuomiossa telineiden alkupäähän vääränlaisen pystytolpan. Tämän tuloksena jouduimme purkamaan telineet ja rakentamaan uudestaan. Kyllä. Harmitti.
Jokatapauksessa pääsemme lopultakin viimeisen ulkoseinänpätkän kimppuun. Jos kaikki menisi hyvin ja sää olisi suotuisa, saadaan telineet purettua kuun vaihteessa ja päästään pikkuhiljaa sisähommiin.
Katso myös:
>> Naurettava ajatus (6/2014)

keskiviikko 27. elokuuta 2014
Lattialämmitys vanhaan taloon
Ulkoseinien lämpöeristäminen sisältäpäin tulee väistämättä eteen, kun aloitamme Villa Sandeliuksen sisäpuolen saneeraamisen. Myös yläpohjan lisäeristäminen on työlistalla, mutta ei ensimmäisenä. Eristämisen jälkeen olemassa olevien lämpöpatterien antama lämpöteho riittänee, mutta mikäli kaukolämmöstä halutaan saada parempi hyötysuhde, on lattialämmityksen asentaminen harkitsemisen arvoinen vaihtoehto. Ja olisihan lattialämmitys kieltämättä mukava.
Olemme viimepäivien aikana ottaneet selvää erilaisista lattialämmitysratkaisuista ja keskustelleet asiantuntijoiden kanssa vaihtoehdoista. Lattialämmitysjärjestelmän asentaminen on iso työ. Mutta todella suureksi työmäärän tekee pohjatyöt. Villa Sandeliuksen yläkerran lattia on rakennettu tukevan hirsikehikon päälle, mutta sadan vuoden aikana lattia on elänyt eikä ole enää suora. Lattialämmitys vaatisi oikaisun tavalla tai toisella. Riippuen millaisen lattialämmitysratkaisun päättää ottaa, on kokonaistyömäärä vähän erilainen.
Se, mihin ratkaisuun päädymme, selviää lähiviikkoina. Valintaan vaikuttaa luonnollisesti työmäärä ja kustannukset, toisaalta tarve. Toisena hyvänä vaihtoehtona on olemassa olevan patterisysteemin modernisointi. Alakerrassa lattialämmityksen olemassaolo olisi enemmän perusteltua, yläkerran osalta en ole ihan varma.

torstai 21. elokuuta 2014
Kymiläistä gourmeeta
Ruokavalio raksapäivien aikana on tasaisen yksipuolista. Usein lounas koostuu purkista tonnikalaa ja hyvinä päivinä sitä täydentää rahkapurkki. Joskus repäisemme ja haemme aamukahvin lisukkeeksi lihapiirakat tai possot.
Villa Sandeliuksen pihamaalla ei kasvimaata vielä ole. Omenatarhakin on suunnitteluasteella. Sen sijaan pihalla kasvaa runsaasti mitä erilaisempia marjoja: punaviinimarjoja, mustaviinimarjoja, karviaisia, kirsikoita, luumuja, vadelmia, karhunvatukoita ja tyrnimarjoja. Marjat tonnikalapurkin lisukkeena on kymiläistä gourmeeta.

Kirjoittanut
Sami
perjantai 15. elokuuta 2014
sunnuntai 10. elokuuta 2014
Meidän mökki
Villa Sandeliuksen sivuprojekti näki vihdoin päivänvalonsa. Kyseessä on hiukan alle kahdeksan tehoneliön mökki, jonka lupasin pystyttää vaimolleni syntymäpäivälahjaksi. Mökin seinäelementit ovat odottaneet jonkin aikaa autotallissa kokoamista. Nyt se on vihdoin pystyssä. Vaja. Liiteri. Meidän mökki.
>> Mökki kesää odottamaan (3/2013)
>> Mökin seinät pystyyn (3/2013)
>> Mökin rakentamisen alkumetrejä (2/2013)

torstai 7. elokuuta 2014
Viimeinen ulkoseinä työnalle
Rakennustelineet ovat hiljalleen nousemassa viimeisen ulkoseinän kylkeen. Telineet ulottuvat noin kolmentoista metrin korkeudelle, joten uusiin työolosuhteisiin on tottuminen. Telineiden kasaaminen on toki oma hommansa, mutta rappauksen aikana laastisäkkien kantaminen korkealle telineille vasta työlästä onkin. Onneksi kyseessä on viimeisen ulkoseinän korjaus ja eikä vastaavia rappausprojekteja ole näköpiirissä.
Pikaisen tarkastelun perusteella vaikuttaa, että pohjoisseinän rappaus olisi säilynyt paremmassa kunnossa kuin muiden. Tämä johtunee siitä, että seinään ei ole paistanut aurinko ja se on ollut tuulelta suojassa. Pohjoisseinää, kuten edellistäkin, on paikattu usean neliön alueelta kovalla rappauslaastilla. Suuria halkeamia ei kuitenkaan ole. Pohjoispuolen otsalaudatkin ovat hyvässä kunnossa, joten niiden osalta riittänee maalaus. Muiden sivustojen otsalaudat jouduimme vaihtamaan.

maanantai 4. elokuuta 2014
Helteiset oltavat
+30C asteen auringonpaisteessa työskentely ja rakennustelineillä keikkuminen puuskuttaa. Villa Sandeliuksen ulkoseinän maalaukseen helteiset puitteet ovat kuitenkin optimaaliset. Siloksanin, eli kiviainespintamaalin, kuivumisaika lyhenee lämpöisellä ilmalla. Tämän ansiosta saimme maalattua seinän valmiiksi yhden päivän aikana.
Maalaaminen Siloksanilla on helppoa. Ei tarvitse kuin muistaa sekoittaa maalin sekaan hiukan vettä ja ensimmäisen kerroksen maaliin Siloksan Geeliä. Geelin tarkoitus on parantaa maalipinnan vedenhylkivyyttä.

lauantai 26. heinäkuuta 2014
Uintipaikan testaus ylitti odotukset
Villa Sandelius rannan mahdollisuudet ovat jääneet vähäiselle kartoitukselle. Merikaupunkilaiselle vesistä tutuin elementti on tietenkin meri sen kaikissa muodoissaan. Vieraammaksi ja ehkä juuri siksi pelottavammaksi on jäänyt joki, varsinkin virtaavassa muodossaan.
Villa Sandelius sijaitsee Kymijoen rannalla, lähietäisyydellä Langinkoskesta ja sen kuohuista. Työmaalla vieraillessa usein mukana kuvioissa ovat myös lapset ja tästä syystä rannan läheisyydestä ollaan pääsääntöisesti pysytty poissa.
Vasta tänään testasimme rannan uintiolosuhteet, aikuisten kesken ja kuumimmalla mahdollisella säällä (mittari näytti +32 astetta, vesilämpötilaa ei mitattu mutta lämmintä oli).
Uiminen joenrannassa osoittautui hienoksi kokemukseksi! Veden virtaus oli luultua huomattavasti hillitympää ja toi vain hauskaa vaihtelua uimiseen. Virtauksen myötä vesi vaikutti raikkaalta eikä siinä ollut roskaa pinnalla. Uintipaikka sijaitsee kohdassa, josta aikaisemmin otettiin käyttöön kotkalaisten juomavesi.
Vedessä leikki lukematon määrä kaloja, joiden kirmailua oli kiva seurata. Helpompaa puutarha-akvaariota ei olekaan! Lähietäisyydellä kasvaa ulpukoita, mahdollisesti myös lumpeita. Olosuhteet niille ainakin on otolliset, joten mielessä siintää erinäiset lummekokeilut.
Ajatus virittyi myös talven mahdollisuuksiin: rannassa on massiivinen betonilaituri, josta käsin pääsee myös pakkasten koittaessa halutessaan suoraan harrastamaan avantouintia, syvyys riittää pikaiseen kastautumiseen tai laajempaankin pulikointiin. Kesällä kyseinen rakennelma mahdollistaa hypyt suoraan veteen, syvyyttä on eikä kivistä tietoakaan.
Betonirakennelma on sen verran jykevää tekoa, että ällän mallisena sen kainaloon jää täysin virtaukselta suojassa oleva kohta, johon voi jäädä mukavasti lillumaan vaikka kumipatjan kanssa. Itseasiassa allastuoli, jossa on drinksupidike, siintää jo haaveissa.
Laiturin jykevyydestä johtuen siitä voi tehdä jatkeen kelluvalle laiturille, jolloin laituri myötäilisi veden pintaa. Nykyisellään betonilaituri jää korkealle ja veteen tulee laskeutua joko tikkaita pitkin tai hyppäämällä. Suurista veden korkeuseroista johtuen tämä on ollut ainut tapa toteuttaa kiinteä laituri. Kelluvaa rakennelmaa yhdistämällä mahdollistuisi myös paikka, josta voi helposti vilvoitella varpaitaan pikaista viilennystä kaipaavalle.

perjantai 25. heinäkuuta 2014
Poimitaan marjat pensaista
Villa Sandeliuksen isoin vuokra-asunto, yläkerran suurehko kolmio, vapautuu edelliseltä vuokralaiselta tämän kuun lopussa. Sen sijaan, että vuokraisimme asunnon heti uudelleen, olemme ajatelleet ottaa pienen aikalisän ja lisäeristää pari pohjoispuolen seinää sisältäpäin.
Käytännössä tämä tarkoittaisi seinälevyjen irroittamista ja lisäeristyksen asentamista. Irroitettavien levyjen takana on hirsiseinä. Ajatus on vuorata hirsiseinä tervapaperilla, pystykoolata seinä kakskakkosilla ja upottaa väliin selluvillalevyt. Ja tähän päälle asennetaan kipsilevyt.
Muutoin projektit Villa Sandeliuksessa ovat viime viikkoina edenneet hitaanpuoleisesti. Mutta edenneet. Viimeisen ulkoseinän kimppuun ja telineiden asennukseen päästään toivottavasti viikon-parin kuluessa. Sitä ennen pitäisi poimia marjat pensaista.

Tunnisteet:
Asunto,
Hirsiseinä,
Kipsilevyt,
Koolaus,
Marjapensas,
Selluvilla,
Tervapaperi
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Nurmikonilmauskengät
Kesän ja ensiviikon helteiden kunniaksi ystävämme Pekka päätti opastaa meitä nurmikon hoidossa. Kun nurmikko ilmataan saavat juuret paremmin ilmaa, vettä ja muita ravinteita. Sitten kun Villa Sandeliuksen projektit loppuvat, lupaamme ilmata samalla tekniikalla koko pihan nurmikon. Eli emme pitkään pitkään aikaan...
sunnuntai 29. kesäkuuta 2014
Langinkoski kehittyy ja paranee
Villa Sandeliuksen naapurin Langinkosken keisarillisen kalastusmajan kehittämisprojektin ensimmäinen vaihe on valmistunut. Projektin aikana kunnostettiin museoalueen rakennuksia ja erääseen niistä sijoitettiin uusi kahvila. Viime kesänä ovensa avannut Langinkosken vanha kahvila on myös edelleen avoinna. Projektin viimeisessä vaiheessa kehitetään alueen luontopolkuja, siltoja ja muita yleisiä alueita.
Toivottavasti, tulevaisuudessa, Villa Sandelius omien kehittämisprojektiensa myötä toisi oman panoksensa Langinkosken alueen parantamiseksi.
>> Langinkosken kahvilaan mars! (5/2013)
>> Villa Sandelius osana Kotkan kansallista kaupunkipuistoa (12/2012)
>> Kymen Sanomat 26.6.2014: Langinkosken historiallinen alue palvelee nykyaikaisesti

torstai 19. kesäkuuta 2014
Uutta, keskeneräistä ja vanhaa
Tavoitteena on ollut saada länsiseinä valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Tämä tavoite ei tule toteutumaan, mutta se ei kuitenkaan haittaa (kuin ehkä vähän) - meillä kun ei ole mitään aikataulua. Se tehdään mitä ehditään, kyetään ja osataan.
Ensi viikko aloitetaan telineiden siirtämisellä ja vanhan rappauksen pudottamisella jäljellä olevasta seinänpätkästä. Oikea puoli on uuden syöksytorven asentamista vaille valmis.

perjantai 13. kesäkuuta 2014
Naurettava ajatus
Kun kokeilin ensimmäistä kertaa käsinrappausta, pidin ajatusta Villa Sandeliuksen ulkoseinien uusimisesta käsityönä lähinnä naurettavana. No. Miten kävikään. Käsinhän sitä parhaillaan tehdään. Tämä viikko on hierretty pintalaastia pintaan ja kolmannen seinän pintaa päästään ensiviikolla maalaamaan.
lauantai 7. kesäkuuta 2014
Kylmäkone uusiokäyttöön
Villa Sandeliuksen kylmäkellarin kylmäkoneisto löysi uuden omistajan ja jatkossa sen tehtävä on pitää lampaanliha viileänä. Ennen laitteiston purkua paikallinen kylmälaitefirma kävi tyhjentämässä putkistosta kylmäaineen. Sen päästäminen luontoon olisi ollut ympäristörikos.
tiistai 3. kesäkuuta 2014
torstai 29. toukokuuta 2014
keskiviikko 28. toukokuuta 2014
Verkot paikallaan
Sateisesta säästä huolimatta seinänpätkä on verkotettuna ja vailla täyttölaastia. Sadepäivät käytimme hyväksi hankkimalla rautakaupasta uudet räystäslaudat ja muut tarvittavat puutarvikkeet sekä teimme uusia tiilipaikkoja.
Pohjatöiden aikana huomasimme koristepellin olevan rikki ja pyysimme peltiseppää tekemään siihen sopivan peltipaikan. Koristepelti pitää ennen seinän täyttörappausta hioa ja maalata peltimaalilla.
Hiukan tuulta purjeisiin sai myös muiden kiireiden takia huomiotta jäänyt mökkiprojekti. Mökin seinäelementit ovat edelleen valmiina autotallissa odottamassa pystytystä. Rautakauppakierroksen tuloksena meillä on valmiina tarvikkeet pohjan tekoa varten. Pienin askelin edistyy tämäkin.

perjantai 23. toukokuuta 2014
Vuoden ensimmäinen laastikerros
Kolme lavallista laastia saapui eilen kuorma-autolla pihaan ja pääsimme levittämään tartuntalaastia tiilien pintaan. Tarkoitus ei ole peittää tartuntalaastilla seinää kokonaan tai liian tiiviiksi vaan tehdä täyttölaastia varten parempi tartuntapinta ja sitoa tiilet yhteen. Ensiviikko alkaa rappausverkkojen asentamisella.
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Huonoja paikkoja
Ulkoseiniä on paikattu vuosikymmenien aikana useista kohdin. Suurelta osin rappaus koostuu alkuperäisestä kalkkipohjaisesta rappauslaastista, joka on pehmeää ja irtoaa helposti seinästä. Paikkauksissa on käytetty mitä erilaisempia laastisekoituksia. Se tuli jälleen todistettua kun pudotimme vanhoja rappauksia alas. Usean neliömetrin kokoinen alue oli paikattu liian kovalla sementtilaastilla, jonka koostumus on väärä vanhalle seinälle.
Rappauksen alta paljastui useita hajonneita tiiliä, joista osa on todennäköisestä rikkoutunut paikkauksia tehdessä huolimattoman pohjien käsittelyn tuloksena. Osa rikkoutuneista tiilistä on omaa syytä - kova rappaus on vaikea poistaa tiiliä vahingoittamatta. Rikkinäiset tiilet irroitettiin ja tilalle asennettiin uudet.

torstai 15. toukokuuta 2014
Purkuvalmiit seinät
Rakennustelineet ovat pystyssä ja ikkunat suojattu. Toisen kerroksen seinän vanha rappaus saa nyt kyytiä.
Rappauksen pudottaminen on hidasta, koska vanha laasti pitää naputella alas pieninä palasina varoen rikkomasta laastin alla olevia ohuita tiiliä, jotka ovat nauloilla kiinni hirsirungossa. Mikäli rappaustarvikkeet saapuvat ajoissa ja saamme pohjat valmiiksi, pääsemme ensiviikon lopussa levittämään tartuntalaasteja. Ja jos olemme oikein vikkeliä, ehdimme myös asentamaan ensimmäiset rappausverkot. Tätä kuitenkin epäilen. Ensiviikon alussa saapuu vuoden ensimmäiset hellepäivät ja työtahti hidastuu. Päivä kerrallaan.

lauantai 3. toukokuuta 2014
Hondamies vaihtoi Mersuun
Kauluspaita vaihtui haalariksi, kävelykengät turvakenkiin, Powerpointit rappauskauhaan ja Honda Mersuun. Kyllä! On taas se aika vuodesta.
Tuleva kesä menee aikalailla samalla kaavalla kuin viimevuonna: telineet kasaan, vanha rappaus pois ja uusi tilalle.
Näissä merkeissä eteenpäin:
>> Villa Sandelius & työn sankarit (4/2013)

perjantai 11. huhtikuuta 2014
Ystävä apuun ja kannoille kyytiä
Projekti meni askeleen eteenpäin, kun saimme vihdoin tontin koillispäädyn ryteikön tasattua, kannot kaivettua irti maasta ja vietyä pois tontilta. Tämä ihme ei olisi tapahtunut ilman ystävämme apua. Hän oli aikansa katsellut epämääräisiä täytemaakasoja päättäen järjestää kaivinkoneen omalta työmaaltaan paikalle pihapiiriä siistimään. Ilmoitus aikeesta tuli eilen illalla, aamulla kaivinkone oli jo paikalla ja iltapäivällä homma oli valmis.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Kylmäkaappille uusi omistaja?
Kylmäkomerot ovat 60-70-luvuilla rakennettujen kerrostalojen perusvarustusta. Myös Villa Sandeliuksen entinen omistaja Kotkan Kaupunki rakensi kylmähuoneen uudistaessaan vedenpuhdistuslaitoksen asuntojen lisäsiiven 70-luvun alussa.
Päätimme poistaa kylmähuoneen käytöstä ja antaa laitteiston pois sellaista tarvitsevalle. Se, onko nykyinen kylmäkonelaitteisto alkuperäinen, ei ole varmuutta. Kylmäkone kuitenkin toimii moitteettomasti ja olisi sääli heittää toimivaa laitetta pois. Pakettiin kuuluu kompressori, putket, kylmälaitteisto, termostaatti ja lämpöeristetty ovi. Uusi omistaja saa laitteiston itse purkaa. Kylmävaraston alumiiniseinistä emme kuitenkaan luovu, niille löytyy uutta käyttöä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014
Varma kevään tulon merkki
Kevättä kohti mentäessä omat ajatukset pyörivät tulevissa projekteissa ja niiden resurssoinnissa, kun taas vaimoni ajatukset puutarhaunelmissa. Kodin pöydille ja nurkkiin on alkanut ilmestyä kasoittain puutarhalehtiä, puutarha-aiheiset kirjat on kaivettu kirjahyllyistä ja nettiselaimessa vilahtelee erilaiset saman aihepiirin blogit ja nettikaupat.
Villa Sandeliuksen taimet ostetaan tänä vuonna Valkealassa päämajaansa pitävästä puutarhakasvien kaupasta, jonka nettikaupan valikoima taitaa olla suomen kattavin. Vaikka en itseäni viherpeukalona pidäkään, nettikaupan videoiden ja ohjeiden avulla jopa minä voisin onnistua parin pensaan istuttamisessa.

torstai 23. tammikuuta 2014
Kauppalista ja resepti
Tämän vuoden työt Villa Sandeliuksessa alkavat näillä näkymin huhtikuussa ja ensisijaisena hommana on saattaa ulkoseinien korjausprojekti valmiiksi. Projektin aikana korjausrapataan rakennuksen pohjois- ja
länsipuolen seinät, uusitaan länsipuolen syöksytorvet sekä korjataan ja maalataan katon aluslaudoitus.
Teko-ohje:
Hyvin yksinkertaista ja hyvin työlästä :-)
Resepti onkin valmiina ja ainekset hankitaan viimevuotiseen tapaan:
- 20 litraa puunsuojamaaleja
- 5 litraa peltimaalia
- 50 metriä lautaa
- 30 säkkiä tartuntalaastia
- 200 säkkiä täyttölaastia
- 60 säkkiä pintalaastia
- 4-6 rullaa rappausverkkoa
- 75 litraa silikaattimaalia
- 2 pakettia rappausverkon kiinnikkeita
- reilu ripaus sekalaisia työkaluja tarvikkeita
- 2 kpl syöksytorvia
- Haki-telineet
Teko-ohje:
- Kokoa telineet
- Pudota vanha rappaus alas
- Tee pohjatyöt
- Laita tartuntalaasti
- Asenna rappausverkko
- Täyttö- ja pintarappaus
- Maalaa
Hyvin yksinkertaista ja hyvin työlästä :-)
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Purkutuomio
Kun Villa Sandeliuksen pihapiiriä tarkastelee, niin mikä ei kuulu joukkoon? Rakennuksen sivusiipi.
70-luvun alussa rakennettu sivurakennus on oman aikansa tuotos ja näihin päiviin asti palvellut talon asukkaita hyvin. Siivessä on neljä autotallia, saunatilat, pukuhuone, häkkivarastot ja kylmähuone. Rakenteellisesti sivusiipi on tullut tiensä päähän. Routa on liikuttanut perustuksia autotallin puolelta vääntäen seinät kieroksi . Ulkoisesti sivusiipi on nuhjuinen ja vaatisi paljon ylläpitoa ja ehostamista. Sisätilat ovat vielä käyttökelpoiset, mutta huollon tarpeessa. Lisäsiipi on varsinainen energiasyöppö: lämpöeristys on kauttaaltaan puutteellinen ja vanha kylmähuone imee sähköä. Rakennusta ei kannata jatkossa korjata eikä se ole rakenteellisti hyödynnettävissä. Yksinkertaisesti rumilus ei sovi miljööseen.
Niinpä lisäsiipi on päätetty purkaa. Mutta miten ja milloin, sitä päätöstä ei ole vielä tehty. Eräänä vaihtoehtona on antaa urakka purkufirmalle. He irrottaisivat siiven pois päärakennuksesta, purkaisivat sen koneella matalaksi ja veisivät lajitellut romut perustuksia myöten pois tontilta. Toisena vaihtoehtona olisi purkaa omatoimisesti niin, että materiaalit hyödynnettäisiin soveltuvin osin kierrätykseen.
Purkutyö on tarkoitus tehdä ja ajoittaa niin, että siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa talon asukkaille.

maanantai 23. joulukuuta 2013
Joulu saapui taloon
Villa Sandelius virittäytyy joulun viettoon. Kuten perinteisiin kuuluu, muistaa Joulupukki myös Villa Sandeliusta. Tänä vuonna talon asukkaiden iloksi, Kymenlaakson Sähkön toimesta, tien viereen asennettiin uudet valo- ja sähköpylväät. Vanhat tolpat ovat huonossa kunnossa ja notkollaan. Lisäksi sähköyhtiö lupasi poistaa tontilta yhden vanhan tolpan tulevan omenatarhan tieltä. Valoa projekteihin riittää siis ensivuonnakin.
Viimevuonna Villa Sandelius sai joululahjaksi kaukolämmön. Kaukolämpö on toiminut hyvin ja lämpöä on piisannut etenkin kun kaukolämpölaskuja tutkiskelee. Toisin kuin Kymenlaakson Sähköllä, joka pari päivää sitten ilmoitti laskevansa sähkön siirtohintoja, on Kotkan Energialla on erikoinen tapa antaa joulun kynnyksellä kaukolämpöasiakkailleen hinnan korotukset joululahjaksi - vuodesta toiseen.
Kirjoittanut
Sami
Tunnisteet:
Joulu,
Joululahja,
kaukolämpö,
Kotkan Energia,
Kymenlaakson Sähkö,
Sähköpylväs
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)