lauantai 22. marraskuuta 2014

Salapoliisina, nippeleitä ja nappeleita etsimässä

Emme tietoisesti ole hakeneet tiettyyn aikakauteen sovitettua kokonaisuutta tai suunnittelussa ei ole tarkoitus orjallisesti noudattaa mitään erityistä tyylisuuntaa, mutta...

Yhä useammin huomaan hamstraavani tietoa nimenomaan vanhoista esineistä, vanhoista materiaaleista, vanhoista rakennuksista ja vanhoista menettelytavoista.

Olen pikkuhiljaa kartuttanut tietämystäni tulisijoista, pattereista, ovista, ikkunoista, lattiamateriaaleista jne. Huomaan, että hyvin vähän pystyn hyödyntämään jo olemassaolevaa osaamista, jota karttui uutta taloa rakentaessa.

Myös tekijät ovat hukassa: vanhan kunnostamiseen ei sovikaan kuka tahansa, vaan työnjälkeä erityisesti korostava kädentaitaja on erityisessä arvossaan.

Löysin kuin löysinkin hyvän, lähes paikallisen, idea-arkun eli Haminan Rakennuspuoti on osoittautunut melkoiseksi aarreaitaksi. Ja mikä miljöö! Vanhaa tavaraa on hienosti järjestettynä historiallisessa tiilirakennuksessa. Suosittelen käymään kauempaakin, mikäli nimittäin vanhaa rakennustarviketta on etsimässä. (On hyvä huomioida, että yrityksen nettisivut ovat päivityksen alla, joten sieltä ei oikein hahmotu toiminnan nykyinen laajuus.)

Arvostan erityisesti Haminan Rakennuspuodin yrittäjäpariskunnan osaamista ja avuliaisuutta auttaa etsimään neulaa  heinäsuovasta. Sillä siltä tämä etsintä välillä tuntuu... kohteen löytäminen ei onnistu lähimpään markettiin marssimalla vaan etsinnän tuloksena täytyy löytyä jotain semmoista, joka heti ensinäkemältä tuntuu juuri oikealta.

Sillä kyllähän tämä nyt vain on semmoinen projekti, että ensisijaisesti päätöksiä on tehty tunteella, sitten vasta järjellä. Tosin mies kyllä saattaisi olla tästä toista mieltä.

Kuva sivulta www. haminanrakennuspuoti.fi