torstai 27. marraskuuta 2014

Wanhan Ajan Joulukodit

Ihaillen seuraan lähikaupungin kotiseutumarkkinointia eli Loviisan onnistunutta tapaa nostaa esille pienen paikkakunnan vahvuuksia. Tällä kertaa ajankohtaisena on Loviisan Joulu, jolloin osa asukkaista avaa ovensa vierailijoille ja tarjoaa tutustuttavaksi jouluiseen asuun somistetut yksityisasunnot wanhassa miljöössä.


Olen aikaisemminkin vieraillut loviisalaisissa tapahtumissa, erityisesti puutarhoja kiertäen. Ensimmäisen kerran kiersin Loviisan Wanhat Talot -tapahtumassa kuopuksen kanssa, jolloin vauva kulki mukana rintarepussa nukkuen. Silloin kävelimme kohteesta toiseen ainoastaan ulkosalla, sillä en halunnut herättää matkatoveriani mahdollisessa sisätilojen tungoksessa.

Tämä pohjustuksena sille, että enpä olisi arvannut tapahtuman olevan itselleni näinkin tarpeellinen ja toivottavasti myös hyödyllinen. Tällä kertaa aion erityisesti keskittyä seuraaviin: kaakeliuunit ja yleensäkin tulisijat, ehdottomasti nämä. Ja mennäkseni näissä detaljeihin, niin uuninedustojen pellitykset, hormiviennit jne.

Lisäksi odotan törmääväni sähköistyksen ratkaisuihin: kuinka nykyajan vekottimet ja härvelit on saatu istumaan tiloihin, joita ei alunperin olla laisinkaan suunniteltu tarkoitukseen, mainittakoon nyt vaikka töllön sijoittuminen. Tosin siitä itselläni on vahva visio: taulutv maskeerattuna joko kaappiin tai taulunkehyksiin. Ja lisäksi vielä sähkökatkaisimet. Niistä tosin on valikoimaa saatavilla esim. Domus Classicasta, josta alla oleva kuva on.

Bakeliittinen kytkin, hinnat 47.50 - 54.50 euroa kappaleelta.