sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sisustussaneerausta

Kyllä. Kyseessä on Ikean keittiö. Keittiökalusteiden asiantuntijaksi minua on turha kutsua, mutta mielestäni Ikean keittiöt ovat hyvin tuotteistettu, suunnittelupalvelu ja nettisuunnitteluohjelmat toimivat moitteettomasti ja ostaminen on tehty helpoksi. Jos noudattaa asennusohjeita, ei kaappien kokoaminen ja asentaminen ole vaikeaa - vaikkakin tekeminen osoittautui todella työlääksi. Runkojen kasauksessa ja asennuksen pohjatöissä menee poskettoman paljon aikaa. Runkojen asentaminen kiskoille menee vaivattomasti, mutta niiden yhteensovittaminen samaan linjaan onkin oma taiteen lajinsa. Kun kaappien rungot ovat paikallaan, ollaan työssä vasta puolessa välissä. Edessä on työtasojen, altaiden, peitelevyjen, ovien ja laatikostojen rakentelu. Lisäksi integroitavien kalusteiden eli jääkaapin, lieden, mikron ja liesituulettimen asentaminen on edessä.

Tapetointiprojekti on edelleen vaiheessa, koska osa tapeteista loppui kesken. Täydennystä on luvassa parin viikon päästä, jolloin viimeiset tapettivuoat päästään liimaamaan seinille. Ensiviikolla käynnistyy kaiken muun työn ohessa huoneiden listoitus. Ovien karmit odottavat myös asennusta.

Kylpyhuoneiden kattopaneelit ovat hankintalistalla. Etsinnässä ovat puiset valkoiseksi maalatut paneelit, jotka olisivat mahdollisimman samanoloiset, kuin huoneiston alkuperäiset vanhat paneelilaudat. Vaihtoehto puupaneeleille on kosteisiin tiloihin sopivat MDF-paneelit, jotka olisivat hinnaltaan huokeampia.

Ikea-keittiö rakenteilla.

Suuritöisiä, mutta oikein hyviä.

Kodinhoitohuonetta.

Arvolistoja.

Puiset vai MDF-kattopaneelit?

Paneloitavaa riittää.