On perjantai ja kaatopaikkakeikan aika. Viimeviikon vierailuni Heinsuon jäteasemalla on vielä tuoreena muistissani ja mietin, uskallanko mennä sinne laisinkaan.
Viimeviikkoiseen tapaan jouduin näyttämään lastin sisällön jäteaseman henkilöstölle. Tänään vastaanotto oli kuitenkin toinen. Ja syystä. Jäteet oli lajiteltu ohjeiden mukaisesti ja ne vietiin niille osoitetuille paikoille. Tällä kertaa sain ystävällisen vastaanoton, taputuksen olkapäälle ja sulan hattuun. Kannatti lajitella. Lisäksi pääsin puolta halvemmalla.