keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Ovien kohtalo

Huoneiston väliovien kohtalo on ollut mietinnässä jo pidemmän aikaa. Vielä hetki sitten olimme aikeissa hankkia kasan vanhoja ovia, entisöidä nämä ja asentaa ne vanhoille karmeille. Kun perehdyimme tarkemmin asiaan, osoittautui todellinen työmäärä niiden suhteen liian isoksi. Niinpä päätimme asentaa vanhojen ovien ja karmien tilalle uudet. Aluksi hankimme rautakaupasta uudet karmit ja ovimallien valinnan teemme myöhemmin. Uudet karmit asettunevat vanhojen paikalle aika mutkattomasti. Hieman oviaukkoja pitää suurentaa tai pienentää.

Rappukäytävältä löytyneet kolme alkuperäistä ovea aiomme entisöidä. Yksi niistä tulee yläkerran asunnon uudeksi ulko-oveksi. Kaksi jäljellä olevaa kunnostetaan alakerran asuntojen käyttöön.

Ovisuunnittelun aikana kävi ilmi, että tulevan kodinhoitohuoneen ovi olisi väärässä paikassa. Ei auttanut muu kuin kaataa pätkä hirsiseinää uuden ovipaikan tieltä. Hirrenpätkät menivät varastoon ja niistä voi vaikka joskus rakennella pihalle pöydän. Tai jotain muuta.



Rappukäytävän seinän takaa löytyneitä alkuperäisovia.

Vanhan oven lukkorakenne.

Kodinhoitohuoneen uusi ovipaikka.

Pala hirsiseinää.

Näistä saa joskus väsättyä vaikka mitä.