Sain lahjakortin Viherpeukaloon, josta jo alkukevään riemulla hankin pari päärynäpuuta. Mutta kuinkas ollakaan, hedelmätarha kun on jokseenkin vaiheessa, ei näille kahdelle meinannut löytyä sopivaa paikkaa. Yrittämisen puutetta ei kyllä ollut, pyörittelin niitä mukanani jokseenkin moneen kohtaan. Vaan niin kävi, että lykkäsin puut ruukkuineen vanhaan perunamaahan odottamaan lopullista paikkaansa, niitä kun ei ihan helposti juurruttuaan enää sitten siirretäkään.
Aikaa kului ja superkesä jatkui ja jatkui. Mikä sinänsä oli ihanaa, muttei suosinut puutarhuria (joka mieluummin oleili uimarannoilla) eikä taimia (vettä ei tullut moneen viikkoon ja äsken mainittu puutarhuri ei rantamenoiltaan malttanut taimia kastelemaan). Niinpä käväistessäni työmaalla jouduin loppukesästä toteamaan, että joululahjoista oli vain kuivuneet rungot jäljellä.
Annoin raadoille kuitenkin vielä mahdollisuuden ja iskin ne veteen. Ihmeekseni alkoi uusi viherrys ja nyt muutaman viikon vesikuurin jälkeen päätyivät puut vihdoinkin multaan juurtumaan. Tosin niiden sijoittumisessa on vieläkin toivomisen varaa, mutta nyt mennään tällä. Mitään kaunista katseltavaa nämä eivät kyllä vähään aikaan tarjoa, toivottavasti työ tekijäänsä (vaikkakin tällä kertaa laiskemmanpuoleista) kiittää.
Kun työmaalla pörrää työmiehiä ja työkoneita, keskeneräisyyttä on vaikea hallita. Niinpä pihatyöt joutuvat väistelemään kiireellisempien projektien tieltä. Mutta jotain edistystä kuitenkin. Viime vuonna istutetut syyshohdekukat ovat nimensä veroisia: vai voiko syyskukkaset kauniimmin auringossa hohtaa?
