Pikaisen tarkastelun perusteella vaikuttaa, että pohjoisseinän rappaus olisi säilynyt paremmassa kunnossa kuin muiden. Tämä johtunee siitä, että seinään ei ole paistanut aurinko ja se on ollut tuulelta suojassa. Pohjoisseinää, kuten edellistäkin, on paikattu usean neliön alueelta kovalla rappauslaastilla. Suuria halkeamia ei kuitenkaan ole. Pohjoispuolen otsalaudatkin ovat hyvässä kunnossa, joten niiden osalta riittänee maalaus. Muiden sivustojen otsalaudat jouduimme vaihtamaan.
torstai 7. elokuuta 2014
Viimeinen ulkoseinä työnalle
Rakennustelineet ovat hiljalleen nousemassa viimeisen ulkoseinän kylkeen. Telineet ulottuvat noin kolmentoista metrin korkeudelle, joten uusiin työolosuhteisiin on tottuminen. Telineiden kasaaminen on toki oma hommansa, mutta rappauksen aikana laastisäkkien kantaminen korkealle telineille vasta työlästä onkin. Onneksi kyseessä on viimeisen ulkoseinän korjaus ja eikä vastaavia rappausprojekteja ole näköpiirissä.