sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Takapiha

Näky takapihalla ei ole kaunis. Autotalli on puoliksi purettu, talon ulkoseinä on rikki ja saunan tilalla on epämääräinen betoniperustus. Vaatii keskimääräistä enemmän verran mielikuvistusta, jotta tästä kykenisi hahmottamaan valmista.




Tämän hetkisen aikataulun mukaan takapihan ulko-ovien toimitus ja asennus olisi toukokuun ensimmäisellä viikolla. Sitä ennen meillä olisi tarkoitus saada vähintään ovien pielet kuntoon ja mahdollisuuksien mukaan aloittaa ulkoseinän kunnostaminen. Seinän nykyinen kunto näyttää huonommalta mitä se todellisuudessa on. Uskomme, että hiomalla vanhat maalit pois ja paikkarappaamalla vain välttämättömät kohdat, saadaan hyvä lopputulos. Talon ensimmäisen kerroksen seinä on omanlaisensa tilkkutäkki ja rappausta on paikattu yli sadan vuoden aikana lukemattomia kertoja. Lopputuloksen kuuluukin olla sopivan suuripiirteinen.




Se mikä tulee takapihan kehittämiseen eli mahdolliseen terassiin, autotallin puolikkaan purkamiseen tai uusiin rakennuksiin, on vielä mysteeri. Toteuttamiskelpoisia vaihtoehtoja on tässäkin paljon. Vanhan perustukset voi jättää tai purkaa. Terassi voisi olla betonia tai puuta, iso tai pieni, yksinkertainen tai moniulotteinen. Jätetään tämän miettiminen ja toteutus suosiolla tulevaisuuteen. Sisäremonttikin on vielä kesken ja tehdään se ensin valmiiksi.