sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitienpäiväjuttuja

Jokirannan tuntumassa sijaitseva piharakennus on täynnä mahdollisuuksia, mutta samalla ongelmallinen. Ongelmalliseksi siitä tekee sen alkuperäinen käyttötarkoitus ja lattian alla olevat kuusi metriä syvät vesialtaat. Toisaalta entinen vedenpumppaamo on todella vahva tiilirakennus ja siitä voisi kehitellä vaikka mitä. Toistaiseksi emme aio tehdä piharakennukselle suuria muutoksia vaan se saa jatkaa pihavarastona. Kevyen pintaremontin aiomme kuitenkin toteuttaa.

Rappaus on mennyt vuosikymmenien aikana paikoittain huonoon kuntoon ja vaatii paikkarappauksen ja uuden maalipinnan. Pumppaamon rannan puoleinen ikkuna on korjauskelvoton ja etsinässä on käytetty ikkuna karmeineen. Myös rakennuksen ovi pitää kunnostaa tai vähintään maalata.

50-luvun alussa valmistuneessa vedenpumppaamossa on alkuperäinen tiilikatto. Olemme pelänneet vesikatteen olevan auttamattoman huonossa kunnossa. Pyysimme hiljattain parista peltikattofirmasta tarjouksia katon uusimisesta. Koska piharakennuksen tulevaisuus ja kohtalo on vielä epävarma, emme haluaisi investoida sen kunnostamiseen isoja rahasummia. Päätimme kivuta katolle ja varmistua katon kehnosta kunnosta. Sammaleen peittämä tiilikate osoittautui muutamia rikkinäisiä tiiliä lukuunottamatta ehjäksi. Tiilikatteen alla olevat aluspuut olivat kuivat. Yhdestä kulmasta katon aluspuut olivat kärsineet, mutta ne olisivat helposti korjattavissa. Päätös oli helppo. Mikäli löytäisimme jostain käytettyjä kattotiiliä, korjaisimme katon itse.

Tästä rakennuksesta imettiin Kotkan kuuluisa pahanmakuinen juomavesi.

Juuri pesty seinä.

Seinä vaatii pikaista kunnostamista.

Telineet paikoillaan.

Äitienpäiväpuuhaa.

Korjauskelvoton ikkuna.

Alkuperäinen tiilikate.



Tällaisia tiiliä kaivataan.
Mies.
Kaksi miestä.