torstai 12. huhtikuuta 2012

Rappausta suunnittelemassa

Tapasimme arkkitehtimme kanssa kotkalaisen pintakäsittelyn ammattilaisen, jonka kanssa suunnittelimme tulevaa rappausprojektia joulukuussa tehdyn kopo-kartoituksen tulosten perusteella.

Taloa ei voida vielä tänä vuonna rapata kokonaisuudessaan, koska saneerausvaiheessa alakerran ikkunoihin tulee muutoksia ja autotalli-sauna-siipi puretaan pois. Myös arkkitehtisuunnittelu on vielä keskeneräinen. Toisen ja kolmannen kerroksen voisi kuitenkin korjata ja nämä kerrokset sitä eniten vaativatkin.

Todettiin, että mikäli ulkopuolen korjaustyö aloitetaan kesällä, tehdään ensin yksi tai kaksi seinää toisen ja kolmannen kerroksen osalta kokeeksi, jotta saadaan kokemusta työn laajuudesta ja materiaalien määrästä.

Hyvin todennäköistä on, että rappaustyötä ei aloiteta vielä tänä kesänä. Tänä kesänä on tarkoitus kuitenkin tehdä kevyt paikkarappaus-projekti, jossa olemassa olevat reiät ja isot halkeamat paikataan.





keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Energia-avustus

Tänään oli ARAn energia-avustushakemuksen viimeinen jättöpäivä ja viimehetkeenhän hakupapereiden toimittaminen taas meni. Avustuksen tavoitteena on kiinteistön energiatehokuuden parantaminen ja avustuksen kohteena on rakennuksen ulkovaippa, ilmanvaihtojärjestelmä ja lämmitysjärjestelmä.

Hakulomake ei sinänsä ole pitkä, mutta liitteiden ja kustannusarvion tekeminen ilman tietoa todellisista materiaalikustannuksista tai tuotantotavoista ilman energiakatselmusta oli aika vaikeaa noviisille.

Todella tärkeänä asiantuntija-apuna on tässä asiassa toiminut Kotkan kaupungin korjausneuvoja, jonka kanssa kävimme kasvotuksen pariin kertaan hakupapereita ennen hakemuksen jättöä varmistaaksemme, että arviomme toimenpiteistä ja budjetista ovat oikeanlaiset.

ARAN energia-avustuksessa lämmitysjärjestelmän uusimiseen liittyvä tuki kohdistuu kaukolämpöön eikä uusiutuviin energiamuotoihin. Olemme viimeisen puolen vuoden aikana tavanneet useita maalämpötoimittajia sekä harkinneet rinnalla kaukolämpöön siirtymistä. Päätöstä emme ole vielä tehneet.